Valikko Sulje

Sovellettu judo

Sovelletun judon ryhmässä harjoittelevat erityistä apua ja ohjausta tarvitsevat judokat.

  • Harjoitusajat: tiistaisin klo 16:30 - 18:00 sekä perjantaisin 15:30 - 17:00
  • Vastuuvetäjä: Kimmo Töttölä
  • Apuvetäjät: Martti Ihalainen, Sirkka Rennola ja Maria Hölttä
  • Katso hinnat tästä
  • Ilmoittaudu täällä

Sovelletun judon ryhmä on toiminut Lappeenrannassa jo vuodesta 1995 lähtien.

Harrastajia on noin 20, joista kaikki ovat kehitysvammaisia. Heillä on erityistä tuen tarvetta esimerkiksi liikkumisessa, ymmärryksessä, puheen tuottamisessa tai aistien toiminnassa. Puolet ryhmästä on koululaisia ja toinen puoli aikuisia. Osa ryhmästä (noin 10) osallistuu kilpailuihin ja loput toimivat harrastajapohjalla. Ryhmässä on hyvä henki ja kaikki kannustavat toisiaan. Valmentajilla on apunaan judo-ohjaajia sekä tukihenkilöitä. Lisäksi harjoituksissa käy Imatran Luovin Ammatillisesta Koulutuskeskuksen opiskelijoita, heillä on judo oppiaineena iltatoiminnassa.

Judoseura Kamiza kuuluu Suomen Vammaisurheilu ja –liikunta VAU ry:n judojaostoon. VAU on tärkeä toimija ja tuki leirien ja kilpailujen järjestämisessä Suomessa sekä ulkomaille suuntautuvilla kisamatkoilla. Suomen Judoliitto tukee myös omalta osaltaan ulkomaille suuntautuvia kisamatkoja.

Kotimaan leireillä Kamizan sovelletun judon väki käy noin kolme kertaa vuodessa. Leireillä on kahdet harjoitukset päivässä ja kilpailut lauantaisin. Leirit kestävät yleensä perjantaista sunnuntaihin.
Ulkomaisiin kilpailuihin pyritään myös lähettämään edustajia. Sovelletun judon ryhmästä kolme judokaa harjoittelee Special Olympics kesämaailmankisa-valmennusryhmässä. Kamizan sovelletun judon kilpailijat ovat saavuttaneet lukuisia Suomen mestaruuksia ja menestystä on tullut myös kansainvälisissä kilpailuissa.

Vanhempien osuus on tärkeä leirien ja kilpailuiden onnistumisessa, sillä jo matkustamisessa ja yöpymisessä tarvitaan vanhempien apua.
Lappeenrannan Judoseura Kamiza on tarjonnut monille harrastuksen, jota kuka vaan voi harrastaa, oli hän terve tai vammainen.