Valikko Sulje

Kansa kasvaa ja harjoitukset hauskistuvat

Kamppailua ja kaatuilua samaan aikaan. Kyllä nuoret keksivät!

Lauantaina 9.11. harjoituksissa oli ennätysmäärä muksuja, ja vierailulla nähtiin myös naapuriseura Imatran Sukoshin jäsenistöä. Tervetuloa uudelleenkin!

Harjoitusten teemana oli liukastelu, ja kun Lasse ja Kaisa kauniisti pyysivät, niin hän sai mahdollisuuden harjoitella taas vetäjätaitojaan. Hieman haastavampaahan se oli, kun oli isompi ryhmä, mutta muistettakoon että nämä olivat vasta toiset harjoitukset, jotka he vetivät. Sen verran sovittiin, että ensitutustuminen jalkapyyhkäisyheittoon tapahtui kuitenkin vastuuohjaajan toimesta.

Lupasin harjoituksissa, että kerron ensi harjoituksien tilanteesta täällä. Minä olen siis itse pois, mutta tuuraajaksi järjestyi seuramme peruskurssiohjaaja Tero Haiko, joka on jo kerran aikaisemminkin käynyt ”kylässä” saavuttaen heti suuren suosion. Harjoitukset pidetään siis myös 16.11. ihan normaaliin aikaan klo 11-12. Tervetuloa!

T: Tatu