Vihdoinkin saimme järjestettyä kamppailukarusellistä kokeilun nro.1. Vuoroon tulee junnujen mahdollisuus kokeilla karatea, joka on myös tulossa myöhemmin mahdolliseksi aloittaa jo junnu ikäisenä. Tulevana tiistaina (17.11.2020)…
Aiemmista vuosista poiketen Kamiza ei voi järjestää junioreille eikä sovelletun judon ryhmälle pikkujouluja. Syynä harmilliseen tilanteeseen on korona. Kamiza noudattaa THL:n ohjeistusta siitä, ettei yli…
Ryhmä Lyseon ja Itä-Suomen koulun lukion opiskelijoita kävi tutustumassa Kamizan toimintaan liikunnanopettajansa Venla Hakkaraisen johdolla maanantai-iltapäivänä 9.11. Noin 30 opiskelijan joukko jaettiin kahteen ryhmään niin,…
Karatelle on luotu Kamizan sivuille oma kategoria, josta löytyy perustietoa lajista ja sen harrastamisesta. Karaten aikuisryhmän esittely on säilynyt entisellä paikallaan ryhmien esittelyn joukossa, mutta…
Urheilutalolla on lauantaina 7.11.2020 Naisvoimistelijoiden kilpailut, joita varten ovat ovat varattuina kaikki lajitilat. Harjoituksien peruuntuminen koskee kaikkia ryhmiä joilla olisi lauantaina harjoitukset. T. Jari
Judoka Joonas Haikulainen on valittu edustamaan Suomea alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuihin, jotka järjestetään Riikassa 28. – 1.12.2020. Kaikki edustajavalinnat vahvistettiin judoliiton hallituksen kokouksessa viime viikonloppuna. Joonas…
Kun lihakset ovat jumissa, keho kaipaa hierontaa. Hieronta.Ranta tarjoaa Kamizan jäsenille alennusta normaaleista hierontahinnoista. Alennus koskee myös laajennetusti kamizan junioreiden vanhempia. Hieronnassa yhdistyvät urheiluhieronta, klassinen…
Lappeenrannan koronatilanne on moneen muuhun kaupunkiin nähden hyvä, ja sellaisena Kamizan väki haluaa sen myös säilyttää. Näin turvaamme osaltamme omat harjoittelumahdollisuutemme. Noudata siis seuraavia ohjeita:…
Kamizan jäsenmaksuja on vielä tältä kaudelta maksamatta. Jos et ole vielä hoitanut asiaa, tee se viimeistään sunnuntaina 18.10., jollet halua harjoitusoikeuden keskeytyvän. Maksu on tärkeä sekä seuran…
Hei karateryhmä! Muistakaa perjantaisin 17.00 – 18.30 vapaavuoro tatamilla yhdessä Judon kanssa. Käykää treenaamassa, mitä ikinä keksittekään. Etenkin vyökokeiden lähestyessä kannattaa käydä jumppaamassa perustekniikka ja…