Etelä-Karjalan Urheilugaala järjestettiin perjantaina 31.1.2020 Imatran Kylpylässä. Tapahtumaan osallistui jälleen yli 200 maakunnan liikunta- ja urheilutoimijaa. Gaala on paikka, jossa huomioidaan ja palkitaan vuoden 2019 menestyjiä, seuratoimijoita, liikuttajia ja seuroja. Nyt järjestettävä maakunnallinen gaala on järjestyksessään seitsemäs. EKLU on maakunnallinen, lajeista riippumaton liikunnan ja urheilun edistäjä Etelä-Karjalassa. Kaiken tekemisen tavoitteena on lisätä eteläkarjalaisten hyvinvointia liikunnan keinoin.
Perjantaina järjestetyssä Urheilugaalassa palkittiin Lappeenrannan Judoseura Kamiza Ry:n Jukka Lempiäinen pitkäaikaisesta työstään urheilun parissa.
Jukka Lempiäinen on koko ikänsä urheillut niin yksilö- kuin joukkuelajeissakin. Nuoruusvuosinaan Lempiäinen harrasti Joutsenon Kullervossa yleisurheilua ja lentopalloa. Judon hän on aloittanut Lappeenrannan Judoseura Kamizassa vuonna 1982. Judon lisäksi hän on harjoitellut karatea. Judossa Jukalla on musta ja karatessa vihreä vyö.
Jukka Lempiäinen on kunnostautunut myös seuratoimijana. Hän on ollut seuramme tilintarkastajana kausina 1986-1990, hallituksen jäsen 1991-2008 sekä toiminnantarkastajana 2010-2018. Suomen Judoliiton tehtävissä Jukka on toiminut kahdessa eri vaiheessa: Vuosina 1986 -1989 hän rakensi viiden hengen ryhmässä Judoliitolle Nuori-Suomi -projektin ja toimi valtakunnallisena kouluttajana. Vuosina 2000 – 2004 Jukka oli mukana Judoliiton koulutusuudistuksen kehitystyössä, toimien samalla aluekouluttajana.
Lappeenrannan Kamizassa Jukan vastuulla on jo vuodesta 1990 saakka ollut joko nuorten tai aikuisten harjoitusryhmä sekä kilpavalmennettavien ohjaus. Henkilökohtaisena valmentajana Jukka on toiminut vuosina 2001 – 2006 sekä uudelleen vuodesta 2014 eteenpäin. Vuodesta 2017 lähtien Lempiäinen on toiminut seuramme valmennuspäällikkönä. Kamizan nuorten judokoitten menestys niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla on osoitus Jukka Lempiäisen pitkäjänteisestä ja ammattimaisesta työstä.
Kamiza on halunnut hyödyntää Jukan ammattitaitoa myös valmentajien kouluttamisessa. Uudessa valmennuspäällikön roolissaan hän vastaa seuramme kaikkien ryhmien valmennuksen koordinoinnista sekä erityisesti Kamizan sekä yhteistyöseurojen valmentajien kouluttajakoulutuksesta.
Lappeenrannan Judoseura Kamiza Ry onnittelee lämpimästi Jukkaa tunnustuksesta! Jukan kokemus, omistautuminen ja ammattitaito ovat vertaansa vailla: Ilman Jukkaa judoseura Kamizan valmennus ja henki eivät olisi sillä korkealla tasolla millä tällä hetkellä toimimme.