Hurja voittotahti jatkuu Lappeenrannan nuorella judolupauksella

Lappeenrannan judoseura Kamizaa edustava Joonas Haikulainen, 15, on voittanut Pohjoismaiden mestaruuden lauantaina 18.5.2019 pidetyissä kilpailuissa Rovaniemellä! Hän voitti oman sarjansa (alle 18-vuotiaat, alle 55-kiloiset pojat) jo tutuksi käyneellä puhtaalla ottelutyylillään.
Haikulaisen monipuolisuudesta kertoo se, miten hän voitti eri ottelut eri tekniikoilla. Otteluvoitot tulivat kahdella kuristuksella, jalkapyyhkäisyheitolla sekä heitosta seuranneella lukolla. Tiukkoja otteluita otellut nuori lappeenrantalainen kohtasi kovimman haasteensa ehkä semifinaalissa, jossa tarvittiin jatkoaikaa, ennen kuin Haikulaisen käsilukko päätti ottelun wa-zarin arvoisesti.
Haikulaisen valmennuksesta päävastuun on kantanut Jukka Lempiäinen.
Kamizan nuorista kisoihin osallistui myös Ella Ollikainen, 19. Hän saavutti viidennen sijan aikuisten sarjassa. Korostettakoon, että jo osallistuminen näihin kisoihin on vaatinut vaativaa työtä ja vahvaa menestystä jo aiemminkin. Ellan matsit jatkuvat sunnuntaina oman sarjan (alle 21-vuotiaat, alle 63-kiloiset naiset) osalta.
Ensimmäinen ja viides sija PM-kilpailuissa on taas kerran mahtava näyttö myös Lappeenrannan judoseura Kamizalta, joka ei ole mitenkään suurimpia Suomessa. Seura on tehnyt aktiivisesti töitä erityisesti nuorten valmennustyön eteen. Valmennukseen on suhtauduttu muutenkin ammattimaisesti, ja tällä toimintakaudella on uutena kokeiluna ostettu myös ammattivalmentajan palveluita.